Kiitos: Enni Juntunen.
Paikka sijaitsee Asturiaksen itäpäässä, länsipuolella Llaneksen kuntaa. Väkiluku on 992 asukasta (elokuu 2009). Se on 39.5 metriä merenpinnan yläpuolella, 43.33333 leveysastetta ja -4.85 pituusastetta.
Paikkaan pääsee helposti käyttämällä moottoritietä N-634. Se kulkee läpi kylien, kuten Arriondos, ja muiden vielä tärkeämpien paikkojen, kuten Ribadesella, Oviedo, Villaviciosa ja Gijon lännessä. Idässä on Torrelavega, Santander ja Bilbao.
Käyttämällä moottoritietä läpi sisämaan, voit saapua Cavadongaan ja vuorille noin 35 kilometrin päässä, joita kutsutaan Euroopan huipuiksi.
Löydät myös Llabres-vuoren, missä kesäisin harrastetaan extreme-lajeja, kuten laskuvarjohyppyä. Nykyään palvelualat, erityisesti hotellipalvelut ja kaupallinen liiketoiminta antavat Pasadan-alueelle elämää.
Joka viikko järjestetään markkinat, jotka on pidetty perjantaisin vuodesta 1862 lähtien. Siellä myydään hedelmiä läheisiltä hedelmätarhoilta, ja muita alueen tuotteita.
Markkinat oli siirretty pariksi kuukaudeksi toiseen paikkaan, lähelle FEVE-asemaa, korjauksien ajaksi,
mutta nyt se on taas alkuperäisellä paikallaan. (elokuusta 2002 lähtien)
Jo vuosia turismi on ollut olennainen osa alueen taloutta. Maatilamatkailu vanhoissa omakotitaloissa, pienillä farmeilla ja hevostalleilla yms. on myös lisääntynyt. Ne on muutettu ihanteellisiksi lepopaikoiksi esimerkiksi perheille, jotka tulevat Baskimaalta tai suurista kaupungeista kuten Madrid.
Lisäksi siellä on myös pieniä hotelleja ja hostelleja, sekä huoneistoja vuokrattavana kesäisin. Ja koska paikka on lähellä Llanes-kaupunkia, on yöelämäkin taattu, erityisesti kesäisin, jolloin kaupungin väkimäärä tuplaantuu.
Alueen rannat, joita on yli 30, ovat hyvin suosittuja, koska vesi on kirkasta ja hiekka hienoa sekä puhdasta. Näkymä on kadehdittava.